Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Teresa & Carita

Kaksi kakkuihin ja niiden koristeluun hurahtanutta ystävystä, joiden intohimona on erityisesti erilaiset kakkujen koristelu ideat ja niiden väkertäminen =)

Teresa asuu Siikaisissa ja Carita Tampereella.

Lapsia löytyy yhteensä kahdeksan eli lastenkakkuja tulee loihdittua tasaisin väliajoin.

Jätäthän myös kommenttia käynnistäsi =)

Jos haluat ottaa meihin yhteyttä, niin laita s.postia tänne : suklaamuruja@luukku.com. ETHÄN KOPIOI KUVIAMME!

Ideamme ovat vapaasti käytettävissä mutta mainitsethan lähteen josta idean nappasit {#emotions_dlg.smile}

23.11.2011 - 06:00

Myllyn paras sivuilta bongattu ohje.

Näistä tulee kivan puolukkaisia maultaan.  Ja ihan reteesti jo jouluteemalla mennään

 

PUOLUKKAMUFFINSSIT 12 kpl

2 munaa

1 3/4 dl sokeria

2 tl vaniliinisokeria

1 1/2 dl vehnäjauhoja

50g sulaa voita

3/4 dl maitoa

200g puolukkaa

* vatkaa sokeri ja munat vaahdoksi.

* Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet.

* Lisää puolukat ja sekoita ne varovasti taikinaan.

200 asteessa n 20 minuuttia.

Vähän näistä tuli sellaisia "höttöisiä" koostumukseltaan  mutta oikein hyviä maultaan kuitenkin.

Carita

Hanna kirjoitti 23.11.2011 - 08:33
Nam, ihania!!!!
Krisse kirjoitti 23.11.2011 - 10:55
Ihanan jouluisia tosiaankin...tosi nättejä ja varmasti myös hyviä!
Pioni kirjoitti 24.11.2011 - 08:28
Kauniita ja ihanasti koristeltuja.
Sirpa kirjoitti 24.11.2011 - 15:21
Voi että ne on hienoja :))
SakariSokeri kirjoitti 26.11.2011 - 12:12
Kauniita ja niin ihanan jouluisia!
Petrus Kurppa kirjoitti 26.11.2011 - 17:02
Suorastaan runollisen kauniit muffinsit.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
sähköpostimme
Jos haluat kysyä meiltä jotain/tilata harrastelija pohjalta, otathan yhteyttä yhteiseen s.postiimme: suklaamuruja@luukku.com
Pohjamme otimme täältä
Mainos
Kävijämme
24.09.2010 alkaen... web-counters.org
Selailijat
Vierailijat